Säännösten ja ohjeiden mukainen toiminta on kaikkien edun mukaista. Mikäli havaitset turkistiloilla eläinsuojelurikkomuksia, ilmoita numeroon 010-2953938.
Harmaanvihreä turkishaalari vie Remix-kilpailun finalistin Milanoon
Suomalaisen Pirita Norvannon (27)suunnittelema boheemi harmaanvihreä turkishaalari pääsi kahdeksan finalistinjoukkoon nuorille suunnittelijoille tarkoitetussa kansainvälisessä Remix-kilpailussa.Lapin yliopistossa vaatesuunnitteluaopiskelevalle Norvannolle kilpailuun osallistuminen oli ensikosketusturkismateriaaliin.
- Kaiken suunnitteluni perustana onkestävyys. Turkis on materiaalina todella kestävä, eikä kulu käytössä. Lisäksisamaa materiaalia voi käyttää yhä uudelleen, nuori suunnittelija kertoo.Haalarimaiset asut ovat olleet viime aikana muodissa, mutta halusin suunnitellauutena juttuna ulkokäyttöön tarkoitetun haalarin, hän jatkaa.
Turkishaalarin valmisti salolainenturkkuri Tiina Suokorpi. Materiaalina käytettiin parasta laatua oleviavalkoisia Saga Royal® -minkinnahkoja ja Saga Royal® Blue Frost -ketunnahkoja, jotkakurikkalainen muokkaamo Panfur 2000 Oy värjäsi suunnittelijan toivomustenmukaan harmaanvihreäksi.
- Sain piirroksesta heti visiontoteutukseen ja täsmälleen sama visio oli myös suunnittelijalla, kertooSuokorpi. Modernissa haalarissa on yhdistetty viimeaikaisimpien trendienmukaisesti neulosta sekä perinteisin menetelmin ommeltua turkista, hän jatkaa.
Ensimmäisen kerran Remix-kilpailu järjestettiin vuonna2003 ja siihen on osallistunut jo yli 400 nuorta vaatesuunnittelijaa eripuolilta maailmaa. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Milanon MiFur -messujenkanssa. Kärkikolmikko saa kukin rahapalkinnonlisäksi sivun mittaisen artikkelin Wallpaper-lehteen.

Lisätietoja: Suunnittelija PiritaNorvantoon saa yhteyden markkinointikoordinaattori Anni Lensun kautta, puh. 09 8498 5005.
Turkiskaupan Liitto ry on suomalaistenturkiskaupan yritysten yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö, jolla on 28jäsenyritystä. Liitto on mukana International Fur Trade Federationin (IFTF) janeljän kansainvälisen huutokauppaliikkeen OA™(Origin Assured)-ohjelmassa.