Säännösten ja ohjeiden mukainen toiminta on kaikkien edun mukaista. Mikäli havaitset turkistiloilla eläinsuojelurikkomuksia, ilmoita numeroon 010-2953938.
Liiton puheenjohtaja vaihtuu kesäkuussa
Ulf Enroth, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n puheenjohtaja, ilmoitti Pohjois-Suomen Turkiseläinten Kasvattajat (PSTK) ry:n Härmässä järjestetyn nahkanäyttelyn ja talvijuhlan yhteydessä lauantaina, että hän jättää puheenjohtajan tehtävät liiton vuosikokouksessa Vantaalla 14. kesäkuuta.
”Olen istunut liiton hallituksessa 17 vuotta ja niistä 10 vuotta puheenjohtajana. Vuodet ovat olleet täynnä haasteita ja kovaa työtä, mutta tuloksiakin on tänä ajanjaksona syntynyt. Nyt elämme vakaampia aikoja. Liiton talous on paremmassa kunnossa kuin koskaan, mikä myös heijastaa jäsenkunnan taloudellista tilaa. Liiton toiminta ja organisaatio on hyvin trimmattu ja henkilökunnasta voin vain todeta, että meillä on todellinen unelmajoukkue!”
”Eroavasta puheenjohtajasta tuntuu hyvältä luovuttaa huippuun viritetty edunvalvontajärjestö seuraajalle, joka toivottavasti saa ottaa vastuun kantaakseen rauhallisempien olosuhteitten vallitessa. Itse kun aloitin, sain heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen ryhtyä ratkaisemaan isojakin ongelmia”.
”Tulevaisuuden suunnitelmiani en ole vielä lopullisesti päättänyt. Joko lopetan kokonaan tai sitten haen uusia haasteita kansainvälisen turkisalan yhteistyön tiimoilta, mikä aina on ollut lähellä sydäntäni”.
