28.06.2011

Michael Hornborg palaa Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton johtoon

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton (STKL) hallitus on valinnut Michael Hornborgin liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hornborg oli aikaisemmin samassa tehtävässä vuosina 2003 - 2005, ja on sen jälkeen toiminut mm. MTK:n puheenjohtajana.

Hornborg (s. 1966) on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Ennen ensimmäistä tuloaan liittoon hän oli mm. tuottajajärjestöjen yhteisen Brysselin toimiston päällikkönä, EU-komissiossa komissaari Erkki Liikasen kabinetin maatalousvastaavana sekä Suomessa maatalousneuvontajärjestön johtajana. STKL:stä hän siirtyi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliittoon aluksi toiminnanjohtajaksi. Puheenjohtajaksi Esa Härmälän tilalle hänet valittiin huhtikuussa 2006. Vuodesta 2009 hän on vaimonsa kanssa viljellyt vaimon kotitilaa Lohjalla. Vuodesta 2009 hän on ollut myös Raision hallintoneuvoston puheenjohtaja.

- Michael Hornborgissa liitto saa erinomaisen toiminnanjohtajan. Hänellä on kokemusta turkisalalta, maa- ja metsätaloudesta sekä edunvalvonnasta niin kansallisella tasolla kuin Brysselissä, sanoo STKL:n hallituksen puheenjohtaja Ulf Enroth.

Tuleva toiminnanjohtaja Michael Hornborg on innostunut paluustaan STKL:ään.

- Oma maatalousyritykseni on siinä vaiheessa, että minulla on mahdollisuus sekä panostaa perheeseen että johtaa edunvalvontaa turkiselinkeinossa, jonka tunnen hyvin entuudestaan. On ilo työskennellä osaavan ja motivoituneen henkilökunnan kanssa, hän toteaa.

Hornborg uskoo vankasti alan tulevaisuuteen.

- Suomalaisella turkiselinkeinolla on maailmanluokan tietotaito sekä eläintuotannossa että nahkojen myynnissä. Siksi olemme kilpailukykyisiä myös tulevaisuudessa. Turkisbrändimme on vahva, mikä mahdollistaa uusien tuottajien siirtymisen elinkeinoon muilta maatalousaloilta.

Hornborg aloittaa liiton toiminnanjohtajana 1. syyskuuta.

Lisätietoja

  • Hallituksen puheenjohtaja Ulf Enroth, puh. 0400 661 973
© 2010 Turkistieto. Kaikki oikeudet pidätetään