Kokeilun ja tutkimuksen kautta lisää hyvinvointia

Tieteellisten tutkimuslaitosten lisäksi myös yksittäiset tarhaajat etsivät keinoja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi.

Jorma Kauppila, kolmannen polven turkiseläinkasvattaja Lohtajalta, kehittelee jatkuvasti omia tarhausmetodejaan. Monet Jorman ja hänen veljensä yhteisellä tilalla testatut uudistukset ovat levinneet laajemminkin koko alan käyttöön Suomessa.

 –Haluan etsiä ja löytää  asioita, jotka parantavat eläinten hyvinvointia ja monipuolistavat häkkiolosuhteita. Jatkuvalla kehityksellä luomme edellytykset tämän alan tulevaisuudelle.

Tutkimuksista ja kokeiluista saatu kokemus jaetaan muillekin tuottajille.

 –Tästä porukasta kyllä löytyy joustoa ja halua parantaa eläinten oloja, kunhan vain ensin huolellisesti tutkitaan ja muutokset ovat perusteltuja.

Minkkien ja supien kiipeilyhäkeissä on säpinää
Jorma aloitti minkin ryhmäkasvatustutkimuksen kaksikerroksisissa häkeissä vuonna 2002 yhteistyössä Kuopion yliopiston kanssa.

Kiipeilyhäkissä eläimen liikkumapinta-ala kaksinkertaistuu ja elinolosuhteet monipuolistuvat. Leikkisät eläimet voivat hypellä kerrosten välillä, kun taas aremmat yksilöt saavat halutessaan enemmän omaa tilaa.

– En näe mitään syytä, miksi uutta rakentaessa ei tehtäisi monikerroksisia häkkejä. Eläinten parantuneiden olosuhteiden lisäksi hallien pohjapinta-ala saadaan tehokkaampaan käyttöön ja jätösten siivoaminen on helpompaa ja nopeampaa.

Kiipeilyhäkkejä on kokeiltu menestyksekkäästi myös suomensupilla. 

Ketuille monikerroksiset häkit eivät sovellu. Vaikka kettu onkin kuuluisa oveluudestaan ja viekkaudestaan, se on melko epäsiisti tyyppi. Kiipeilyhäkeissä ne sotkisivat toisensa ja levittäisivät tauteja. Supit ja minkit on puolestaan helppo opettaa käyttämään vessana vain alimmaista kerrosta.

Hylly tarjoaa lepoa ja virikettä
Minkkien lepohyllyt saivat alkunsa kiipeilyhäkkikokeilusta. Sinne ne asennettiin, jotta askeltaminen kerroksesta toiseen olisi helpompaa. Nyt hylly on levinnyt laajasti käyttöön suomalaisilla turkistiloilla. 

Hylly monipuolistaa perushäkin elinoloja. Se tarjoaa lepopaikan ja on erinomainen lisävirike. Hyllyillä kiipeillään ja leikitään.

–Tieteellistä tutkimusta hyllyn merkittävyydestä emme ole tehneet. Mutta omin silmin näen, että minkit pitävät hyllystä ja myös mielellään käyttävät sitä

Suurhäkkikokeilu kaksinkertaistaa liikkumapinta-alan
Juuri nyt Jorma kerää kokemuksia kettujen ryhmäkasvatuksesta suurhäkissä.

Ryhmäkasvatuksessa pentue pysyy yhdessä koko elämänsä ajan eikä koe esimerkiksi vieroitusstressiä. 

Pentueelle avataan kahden häkin väliin kulkuovi tai poistetaan väliseinä kokonaan. Kaksinkertaistunut liikkumapinta-ala antaa ketuille entistä paremmat mahdollisuudet leikkiä ja ottaa juoksupyrähdyksiä. Väljemmän tilan lisäksi ryhmäkasvatushäkeissä ketuilla on käytössään myös tuplasti lepohyllyjä.

Kokeilusta on hyviä kokemuksia. Tosin juoksuun ketut pinkaisevat lähinnä vain pelästyessään. Joskus myös sisarusten välille voi tulla pientä sanaharkkaa, jolloin altavastaaja singahtaa häkin toiseen päähän.

Purukapula tyydyttää myös kuopimistarvetta
Lakikin edellyttää, että ketuilla tarjotaan virikkeeksi purukapula. Jorman tilan ketuilla on häkissään useita suuria purukapuloita ja niitä käytetään ahkerasti puremiseen, raaputtamiseen ja kuopimiseen.

Näyttäisi siltä, että kettu saa tyydytettyä luontaisen kuopimistarpeensa myös kaapimalla, raapimalla ja repimällä isoja kaarnaisia koivuhalkoja. 

– Haluan tarjota useita leikkikapuloita kerralla. Näin voin olla varma, etteivät lelut lopu kesken. Innokkaimmat järsijät nimittäin tuhoavat paksun koivuhalon kukkakepin ohueksi muutamassa tunnissa.


Eri tarhaeläimet vaativat erilaisia virikkeitä. Ketuille tärkeä purukapula ei näytä juurikaan kiinnostavan minkkejä. Jorma on yrittänyt tarjota minkeilleen erilaisia pehmeitä ja kovia palloja sekä kapuloita. Uutuuden viehättävä pallo saattaa kiinnostaa ensimmäiset viisi minuuttia, mutta sitten se jää pyörimään jaloissa käyttämättömänä.

–Jatkan etsimistä. Yritän löytää sellaisia uusia virikkeitä ja leluja, jotka monipuolistaisivat minkin häkkioloja.

Jorma tarjoaa normaalirehun lisäksi supeilleen heiniä isoina paaleina. Heinät korvaavat supin luontaista ravintoa jota ovat juuret, heinät ja marjat. Tärkeän ravintoainelähteen lisäksi heinätukut toimivat erinomaisena ylimääräisenä virikkeenä. Heinä- ja olkitukkoja on mukava repiä, raastaa ja kiskoa verkkoaidan läpi syötäväksi.

*******

Viriketutkimuksella selvitettiin millaisessa arvossa tarhatut siniketut pitävät erityyppisiä virikkeitä, kuten hyllyä, purukapulaa, pesäkoppia, maapohjaa ja lisätilaa: maksimityömäärän mittaaminen erilaisille hyödykkeille siniketulla.  Hannu T. Korhonen & Tarja Koistinen, Jaakko Mononen. 15.1.2009 (lataa PDF)

Tutustu muihin turkiseläintutkimuksiin

© 2010 Turkistieto. Kaikki oikeudet pidätetään