Turkiseläinkasvatuksella on Suomessa pitkät perinteet

Tänä päivänä maassamme toimii noin 1 100 turkistilaa, joista suurin osa on perheyrityksiä. Suomalaisista turkistiloista noin 97 % sijaitsee Pohjanmaalla.

Vuonna 2009 Suomessa kasvatettiin 1 260 000 minkkiä, 800 000 sinikettua, 56 000 hopeakettua, 103 000 suomensupia ja 400 hilleriä.  

Turkiseläimet elävät joko varjotaloissa tai kasvatushalleissa, joissa jokaisella on oma pentukortein merkitty paikka. Varjotalot soveltuvat kaikkien turkiseläinten kasvatukseen, mutta halleissa kasvatetaan ainoastaan minkkejä. Eläimiä kasvatetaan niille luontaisessa ilmanalassa, joten ne tulevat toimeen hyvin nykyisissä kasvatusoloissa ympäri vuoden.

Turkistilalla vuosi jakautuu kuuteen ajanjaksoon eläinten elämänrytmin ja kasvattajan töiden mukaan. 

Eläinten ruokinnassa turkiseläinkasvattajat käyttävät pääosin rehukeskuksien valmistamaa tuoretta turkiseläinrehua, mutta osa kasvattajista valmistaa rehun itse. Rehu syötetään joko automaatista tai imeytetään veteen ja tarjotaan tuorerehun kaltaisena. Rehukeskukset kuuluvat järjestelmällisen rehunvalvonnan piiriin, ja niillä on oma laatujärjestelmä.

Turkistuotanto edistää ympäristön ravinnetasapainoa, sillä turkistilat ovat tehokkaita ravinteiden kierrättäjiä. Vuosittain turkistiloilta kulkeutuu fosforia ympäristöön 50–100 tonnia. Turkiselinkeinon rehun raaka-aineena käyttämän kotimaisen silakan mukana merestä kuitenkin poistuu kuitenkin fosforia yli 200 tonnia vuosittain. Kokonaisvaikutus on siis meren fosforimäärää ja rehevöitymistä vähentävä.

Maaseudulla turkistuotanto on merkittävä työllistäjä. Suomessa ala työllistää noin 17 500 henkilöä, joista suoraan 4 350 ja välillisesti 13 200 henkeä. Määrä vaihtelee kausittain työhuippujen mukaan. 

Turkiseläinkasvattajat vastaavat itsenäisesti tuotannostaan ilman valtion tukea. Tuottajan on tärkeää osata ennakoida markkinoiden muutokset ja olla hyvin selvillä, vastaako oma tuotanto kysyntää.

Suomessa turkiseläinkasvatus perustuu järjestelmälliseen koulutus- ja tutkimustyöhön eläinten käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista sekä turkistilan ympäristöasioista. Tutkimustyöllä varmistetaan, että käytetyt kasvatusmenetelmät takaavat parhaan mahdollisen eläinten hoidon.