Pentin tila kierrättää

Kaunis järvitie saattelee vieraan Lipsasten turkistarhalle Pohjois-Karjalaan. Pentti ja veljensä Heikki ovat toisen polven tarhaajia, joiden isä aloitti minkinkasvatuksen Kesälahdella vuonna 1968 muun maanviljelyksen ohessa. Nykyisin tila tuottaa vuosittain 12.000 huippulaatuista Saga® minkinnahkaa ja 400 Saga® suomensupinnahkaa.

Kotimainen hukkatavara hyötykäyttöön
Pentti valmistaa eläinten ruoan itse tilansa yhteydessä olevassa rehusekoittamossa. Joka päivä sekoitetaan tuore rehukoktail, jonka koostumus on tarkan valvonnan alla.

- Moni ihminen tuolla kylällä syö ravintoarvoltaan huonompaa ruokaa kuin meidän minkit, Pentti naurahtaa.

Sen lisäksi, että eläin saa rehusta kaikki tarvittavat ravintoaineet oikeassa suhteessa, Lipsasten tilalla minkkien ruoka on koostettu 100 prosenttisesti kotimaisista raaka-aineista. Suuri osa rehun raaka-aineista on sellaista, joka menisi muuten hukkaan.

Läheisen juustolan laadunvalvonnassa kuluttajille kelpaamattomiksi tuomitut juustot päätyvät Pentin turkiseläinten rehun sekaan.

- Välillä sitä ihmettelee mihin tämä yhteiskunta on menossa, kun näin hyvät juustot eivät myyntiin kelpaa, Pentti toteaa ja näyttää kokonaista emmental-juuston palaa, jonka leikkuri on leikannut hieman vinoon.

Juuston lisäksi rehuun päätyy paikallisten kalastajien Saimaasta, Pyhäjärvestä ja Puruvedestä nostama roskakala, kalankäsittelylaitoksen perkuujätteet ja kalaliemen keiton jälkeen jäljelle jäänyt tiukkaan pakettiin lingottu kalamassa. Teurastamoilta tulee turkistarhoille runsaasti ihmisravinnoksi kelpaamatonta teurassivutuotetta, joka teurastamon pitäisi muutoin toimittaa kaatopaikalle käsiteltäväksi lähes ongelmajätteen tavoin.

  

 

Luomuviljelijän aarre
Pentin tilalla kasvatetaan muiden hylkäämillä jätteillä tuotetta, jolla on korkea luksusarvo. Kierrätys ja hyötykäyttö jatkuvat myös tilan ulkopuolella. Eläinten lanta kerätään tarkasti talteen kompostikasaan, jota vuoden verran möyhitään puolentoista kuukauden välein. Tämän jälkeen minkin jätökset ovat muuttuneet arvokkaaksi mm. typpeä ja fosforia sisältäväksi lannoitteeksi.

Lipsasten naapurissa on 300 hehtaaria luomuviljelmiä. Minkkien lanta levitetään näille pelloille syksyisin. Siellä kasvatetaan suomalaista luomuruista.

Minkinlannalla kukkivat myös Marja-vaimon kesäkukat upeasti.

© 2010 Turkistieto. Kaikki oikeudet pidätetään